En usko, että syksy olisi koskaan kulunut näin nopeasti. Lokakuu vain katosi, enkä ehtinyt edes silmää räpäyttää, kun se oli jo ohi. Nykyään tuntuu melkein siltä, että viikot koostuvat maanantaista ja perjantaista, ja niiden välissä kaikki sujuu hurjalla vauhdilla.
Sunnuntaista on lisäksi tullut se päivä, jolloin minun pitää ehtiä tekemään aivan kaikkea. Ja kaikella tarkoitan todella kaikkea: siivota, ratsastaa, puuhastella puutarhassa, viedä roskat, tehdä muutaman tunnin töitä ja mieluiten ehtiä vielä käydä ostoskeskuksessa, koska siellä on vihdoin hieman vähemmän väkeä.
Kun asuin Espanjassa, sunnuntailla oli aivan erilainen merkitys. Se oli päivä, jota vietettiin hieman juhlavammin, mieluiten pitkien lounasten tai retkien ja luontovaellusten merkeissä. Aina yhdessä perheen tai ystävien kanssa – ja mitä enemmän väkeä, sitä parempi! Sunnuntai oli yksinkertaisesti päivä, jota piti nauttia. Päivä, jolloin vietettiin aikaa yhdessä, pohdittiin elämää tai ehkä järjestettiin juhlia.
Siellä ei ollut mitään ajatuksia valmistautua tulevaa viikkoa varten. Jos nurkissa oli muutama pölyhiiri, ne saivat kauniisti jäädä sinne, missä olivat. Eikä sunnuntaina käymisestä ostoksilla ollut edes puhetta, koska kaikki oli kiinni. Tiedättekö, se oli itse asiassa aika mukavaa! Pitääkö meidän todella saada kaikkea, koko ajan?
Jos minusta riippuisi, sunnuntai alkaisi pitkällä aamiaisella, mieluiten jollain erityisellä, jota en salli itselleni arkipäivinä. Ehkä hedelmäsalaatti, vähän munakokkelia tai, jos tilaisuus on todella ylellinen, leivänpalasia kermakastikkeessa. Saada istua pitkään aamiaispöydän ääressä ja vain nauttia aamusta.
Sen jälkeen haluan mennä tallille ja todella ottaa aikaa. Ei kiirettä, vaan annan kaiken kestää niin kauan kuin se kestää. Lantatyöstä ja rehun valmistelusta aina uuden kuivikkeen lisäämiseen asti. Sitten on ratsastusretken vuoro, ja mieluiten haluan päästä ulos luontoon. Säällä ei oikeastaan ole niin suurta merkitystä. Päinvastoin, voi olla jopa vieläkin ihanampaa päästä ulos, kun sää on hieman tuulinen ja syksyinen. Se vain parantaa tunnetta entisestään, kun sitten palaa takaisin kotiin.
Vietettyäni muutaman tunnin tallilla haluan palata kotiin ja valmistaa todella herkullisen, hieman myöhäisen lounaan. Sellaisen aterian, jonka valmistaminen vie aikaa, niin keittiössä kuin ruokapöydän ääressäkin. Parasta se tietysti on, kun voin kutsua perheen tai ystävät ympärilleni, kaataa lasillisen viiniä ja antaa iltapäivän siirtyä hitaasti alkuiltaan. Hyvää ruokaa, mukavaa seuraa ja keskusteluja, joiden saa jatkua juuri niin kauan kuin ne haluavat.
Juuri tämä on varmaankin minun käsitykseni täydellisestä sunnuntaista.
Eikä oikeastaan ole väliä, mikä vuodenaika on. Tällainen sunnuntai sopii yhtä hyvin ympäri vuoden. Eikö pitäisi olla enemmän sunnuntaita, joista nauttia, ja hieman vähemmän, jotka täytetään velvollisuuksilla?
Toivotan teille todella ihanaa, syksyistä ja hevosmaista sunnuntaita!
/Agneta
