Hevonen viihtyy todennäköisesti parhaiten ilman loimea. Onni on piehtaroida oljissa, puruissa, ruohossa – tai miksei vaikka ihanassa mudassa. Mutta sitten tulevat häiriötekijät: pörräävät ötökät, kaatosade, pyryttävä lumi tai aurinko, joka saa turkin kutisemaan.
Olen aina ajatellut, että hevosteni pitäisi saada olla mahdollisimman paljon ilman loimia kevään ja kesän tullessa. Piehtaroida ruohossa ja nauttia ilmasta turkin alla – niin kuin me nautimme paljaista käsivarsista kesätuulessa. Mikään ei ole niin kaunista kuin vierekkäin laiduntavat hevoset vihreällä niityllä sinisen taivaan alla. Nautintoa silmälle ja sielulle.
Mutta sitten on ne ötökät. Rauhallinen laidunnus kesälaitumella vaatii toisinaan pukeutumista – sekä vartalolle että päähän. Sillä hetken idylli voi nopeasti muuttua pakomatkaksi paarmojen, kärpästen, polttiaisten ja muiden öttiäisten takia. Ja sitten pitää vaan toivoa, että karsinatoverit eivät riisu toistensa varusteita, kun kesäloman raukeus tuo mukanaan vähän tylsyyttä…
Kun kesä on ohi ja syksy hiipii esiin, rakastan pukea hevoseni puhtaisiin ja siisteihin loimiin. Keväällä loimien riisuminen tuntuu ihanalta – ja syksyllä niiden pukeminen yhtä oikealta. Kaikki hevoset eivät tarvitse loimia tallissa, mutta omani ovat klipattuja ja treenissä. Ne saavat loimet, jotka on valittu tallin lämpötilan mukaan.
Pidän tallin ovet ja ikkunat auki niin pitkään kuin mahdollista ennen kuin pakkaset pakottavat sulkemaan ne – ja silloin lisään mieluummin loimen kuin vähennän ilmanvaihtoa. Haluan antaa hevosilleni saman hyvinvoinnin tunteen kuin itse koen, kun käperryn lämpimän peiton alle viileässä huoneessa.
Se tunne, kun kuljen tallikäytävää myöhäisenä marraskuun iltana, hevoset rouskuttavat heiniään ja näen loimipukuiset “pyjamasankarit” lampunvalossa – tämä on onnea.
(Tämä blogikirjoitus on käännetty tekoälyn avulla. Pyrimme tarkkuuteen ja selkeyteen, mutta jotkin vivahteet saattavat vaihdella. Kiitos ymmärryksestäsi.)
